tiistai 31. tammikuuta 2017

Karpalo-juustokakku


Veljen vaimo täytti pyöreitä vuosia alkuvuodesta ja pyysi minua tekemään jonkun kakun töihin viemisiksi. Kyselin toiveita kakun suhteen ja kuulin aiemmin tekemäni karpalo-juustokakun olleen niin herkullinen, että voisin tehdä sellaisen tälläkin kertaa. Koristelun suhteen sain vapaat kädet, ja tällainen kakuista sitten tuli.

On aina vähän jännittävää laittaa eteenpäin leivonnaista, jota ei ole itse maistanut valmiina. Mutta kakku kuulemma oli ollut täydellistä, sellaista raikasta, eikä kotiinvietävää ollut jäänyt murustakaan :)


Kaikkia tuohon aiempaan kakkuun käyttämiäni aineksia ei enää löytynyt kaupasta, joten jouduin hieman soveltamaan. Lisäksi kakun piti olla myös laktoositon, tai jälkikäteen kuultuna myös vähälaktoosinen olisi ollut passeli. Käytin kakkuun laktoositonta vispikermaa, joka ei käsissäni yleensä käyttäydy kovin kivasti, vaan vatkautuu normaalia vispikermaa jämäkämmäksi vaahdoksi jo melkein samantein kun alkaa edes vaahtoutua. Tällä kertaa sain vatkaimen pysäytytettyä ajoissa, mutta kun vatkasin joukkoon vielä tuorejuustot, oli täyte jo tosi paksua. Lisäsin suoraan täytteeseen hieman karpalososetta seosta löysentämään, ja loput raikkaasta karpalososeesta meni kakun päälle.


Koristelu hoitui tällä kertaa nopeasti spritsaamalla valkoisista Candy melts-nappeja tuohon pinnalle ja lisäämällä kaulintamassan ja sokerimassan seoksesta tehtyjä kukkia spritsausten päälle. Aivan ei mennyt spitsaus nappiin noilla Candy Meltseilla, ja uskon, että nätempää jälkeä olisi tullut sulatetulla valkosuklaalla. Mutta näin tällä kertaa, ensi kerralla sitten toisella tavalla :)


Karpalo-juustokakku

Noin 30 hengelle.
Kahteen n. 26 cm ja 16 cm reunavuokaan tai yhteen n. 30 cm reunavuokaan

Karpalosose:
500 g (pakaste)karpaloita
2 dl vettä
2 dl sokeria

Pohja:
400 g kaurakeksejä
125 g sulatettua voita

Täyte:
10 dl vispikermaa
800 g vaniljatuorejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 0.75 dl sokeria
n. 1 .5 dl aiemmin tehtyä karpalososetta
3.5 tl liivatejauhetta
2.5 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä

Kiille:
n. 5 dl eli loput aiemmin tehdystä karpalososeesta
2.5 tl liivatejauhetta
1 rkl sitruunamehua
1.5 rkl vettä

Ohje:
Tee karpalosose laittamalla (puolisulaneet) karpalot ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 2 minuuttia. Hurauta sauvasekoittimella sileäksi. Hurauta joukkoon myös sokeria. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa. Sose saa jäädä kirpsakaksi. Anna soseen jäähtyä kokonaan. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan kylmää vettä sisältävään altaaseen. 

Tee pohja murskaamalla keksit. Sekoita joukkoon sula voi. Laita irtoreunavuoat tarjoilulautasille. Painele muruseos reunaosien sisäpuolelle, vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Tee täyte. Liuota liivatejauhe veteen ja sitruunamehuun. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita notkistetut tuorejuustot kerman joukkoon, lisää myös sokeri sekä noin 1.5 dl karpalososeesta. Kuumenna turvonnutta liivatetta mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes se sulaa kokonaan. Lisää liivateseos ohuena nauhana vaahdon joukoon. Kaada täyte pohjien päälle, tasoita ja laita vuoka jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt, sekoita kiilteeseen tuleva liivatejauhe sitruunamehuun ja veteen. Kuumenna turvonnutta liivatetta mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes se sulaa kokonaan. Sekoita liivateseos lopun karpalososeen joukkoon. Kaada karpalosose hyytyneiden täytteiden päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

Vinkki:
* Jos haluat päällisestä kirkkaamman, siivilöi karpalososeesta keittämisen jälkeen isommat kuoren palat pois. 


6 kommenttia:

  1. Ohhoh! Varmaan näppäilyvirhe tuolla reseptissä, kun lukee 10 l vispikermaa :D
    Tosi herkullisen oloinen ja näköinen kakku kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no niimpäs olikin! Nyt virhe korjattu. Kiitos Saara huomiostasi :)

      Poista
  2. Mie teen aina juustokakut laktoosittomasta vispikermasta. Kannattaa vatkata tuorejuusto ja muut tykötarpeet eri astiassa ja kerma erikseen ja yhdistää sit vikana seokset. �� näin ei tuu liian paksua massaa �� ihan vaan vinkvink. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuota eri kipoissa vatkaamista suositellaan yleensäkin. Olen vain tottunut hurauttamaan kaikki sekaisin, ja aina on onnistunut niin. Vain tuon laktoosittoman kanssa on tosi tarkkaan. Yleensä tulee pelkkä kerma vatkattua "ryyniksi" asti, kun en osaa ajoissa lopettaa ;) Ja sitten kun joukkoon lisää vielä muitakin aineita tavalliseen tapaan, niin seos on nopsaan liian paksua. Toisaalta, laktoosittomalla kermalla onnistuisi liivatteettoman juustokakun teko hyvin, kun vatkattu massa on tarpeeksi jämäkkää heti vatkaamisen jälkeen. Mutta pitää ehdottomasti kokeilla joskus vielä tuota erikseen vatkaamistakin ja katsoa miten lopputulos muuttuu :)

      No mutta, onneksi tämä kakku kuitenkin teki tehtävänsä ja siitä tykättiin, vaikka koostumut ei ehkä ollut aivan niin ihanteellinen kuin olisi voinut olla :)

      Poista
  3. Minkä verran ohjetta olisi hyvä pienentää 24cm vuokaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. N. 24 cm vuokaan tekisin n. 0,67-kertaisena eli 2/3 annoksen. Tuolloin kakusta tulisi suunnilleen samankorkuinen kuin näistä tekemistäni kakuista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...