perjantai 30. syyskuuta 2016

Valkosuklaa-sitruunakeksit Frozen synttäreille


Teimme tyttöjen kanssa Frozen-synttäreille myös lumihiutale-keksejä. Muokkasin testimielessä Mamsellin piparkakkuohjetta sitruunaisemmaksi ja samalla vaihdoin tumman siirapin vaaleaan versioon. Mamsellin reseptillä kekseistä tulee ihanan rapeita, mutta ihmetyksekseni nämä jäivät hyvinkin pehmeiksi. Voiko siirapin vaihto vaikuttaa noin paljon? Vai mahdoinkohan mitata jauhot väärin apuleipureiden auttaessa.. No mutta vaikka rapeus jäikin puuttumaan, niin ei tuo valmiiden keksien pehmoinen koostumus ollut lainkaan huono juttu.


Teimme kekseistä lumihiutaleiden mallisia. Uuniin katsoessani ajattelin keksien menneen täysin pipariksi, sillä pehmeä taikina kuitenkin levisi uunissa enemmän kuin jouluisempi versio. Kaunis tähtien malli hävisi, nyyh. Hetken pähkäiltyäni kaivoin esiin kakun ylimääräisen kuorrutteen. Tytöt pääsivät jälleen kaulitsemispuuhiin ja ottivat samoilla lumihiutalemuoteilla valkosuklaamassasta keksien päälle nuo turkoosit päälliset. Valkosuklaamassasta tuli kekseihin reilusti lisää makeutta, mutta se sopi hyvin yhteen sitruunaisten keksien kanssa. Ihan kivoja näistä lopulta tuli, tyttöjenkin mielestä :)


Sitruunakeksit

Aineet:
125 g voita
1.5 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1 muna
2 tl vaniljasokeria
0.25 tl suolaa
1 sitruunan raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja + lisää kaulitsemisvaiheessa
 2 tl soodaa

Lisäksi päälle:
Valkosuklaamassaa

Ohje:
Hiero huoneenlämpöinen pehmeä rasva ja sokeri sekaisin keskenään. Lisää siirappi, vaniljasokeri, suola, muna ja raastettu sitruunan kuori. Sekoita hyvin. Yhdistä jauhot ja sooda. Sekoita nopeasti taikinaan. Älä vaivaa taikinaa liikaa. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi. Kaulitse jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja ota muotilla paloja. 

Paista pipareita 175 asteessa n. 5-10 minuuttia, kunnes keksit saavat väriä pintaansa. Anna jäähtyä kokonaan.

Kaulitse valkosuklaamassa ohuehkoksi levyksi tomusokeria apuna käyttäen. Ota muotilla paloja.

  
Paina valkosuklaamassasta leikatut palat kevyesti keksien pintaan kiinni. Jos ne eivät pysy paikoillaan, voitele massan pohja aivan kevyesti vedellä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...