maanantai 19. lokakuuta 2015

Pähkinä-suklaa-jäätelö ilman jäätelökonetta



Kesä meni jo, mutta jäätelö maistuu silti. Onneksi jäätelön tekeminen itse on ihanan helppoa. Usein olenkin tehnyt kermavaahto+kondensoitu maito -seokseen pohjautuvia jäätelöitä erimakuisina. Tällä kertaa oli vuorossa pähkinä-suklaajäätelöä. Tuli tuhtia, mutta niiin hyvää jäätelöä, nam!
 

Koska kondensoitu maito on makeaa, usein myös siitä tehty jäätelö on melko makeaa. Tällä kertaa laitoinkin hieman enemmän kermaa ja lisäsin myös glukoosisiirappia, jottai välttyisin kiteiltä. Luultavasti jo pelkän pähkinä-suklaalevitteen lisääminen itsessään olisi pienentänyt kiteiden määrää, mutta en uskaltanut vielä kokeilla. Ensi kerralla sitten. Jäätelö oli ihanan pehmeää, aivan kuin kaupan jäätelöä. Tai ehkä vieläkin parempaa ;)


Ripottelin päälle vielä hieman lisää pähkinä-suklaalevitettä ja myös suolapähkinöitä. Huh, kyllä tuli aika herkkuannos! Täyteläistä, pehmeää, makeaa, ihanaa! Yleensä voisin syödä jäätelö litratolkulla (jostain syystä vatsani on jäätelön syönnistä tietämätön ja pyytää sitä aina vain lisää), mutta tässä tuo yksi annos oli oikein hyvän kokoinen :)


Tässä ohje sellaisena kuin sen tein. Ensi kerralla ajattelin laittaa kermaa vieläkin enemmän, sillä uskon rakenteen pysyvän kohdillaan, mutta makeus taittuisi vieläkin enemmän.

Nutella-jäätelö (ilman jäätelökonetta)

n. 1.5-2 litraa

Aineet:
8 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
1 dl glukoosisiirappia

Lisäksi:
n. 1.5 dl pähkinä-suklaalevitettä 

Päälle:
pähkinä-suklaalevitettä
suolapähkinöitä

Ohje:
Vatkaa kerma paksuhkoksi vaahdoksi. Mittaa joukkoon kondensoitu maito ja glukoosisiirappi. Hurauta nopeasti aineet sekaisin. Sekoita joukkoon vielä pähkinä-suklaalevitettä. Kaada massa pakastuksen kestävään vajaan 2 litran vetoiseen vuokaan ja laita pakkaseen vähintään 6 tunniksi.

Ota jäätelö pakkasesta 15 minuuttia ennen nauttimista. Lusikoi päälle vielä hieman lisää pähkinä-suklaalevitettä ja ripottele pinnalle suolapähkinöitä. Nautiskele itseksesi tai hyvässä seurassa.

Vinkki:
* Voit ripotella pähkinä-suklaalevitteen ja suolapähkinät jäätelön pinnalle/joukkoon myös ennen pakastamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...