maanantai 2. maaliskuuta 2015

Daimimainen suklaafudge


Pikkuisen 1-vuotiaan tytön syntymäpäiväpöytään toiseksi pikkumakeaksi Pätkispopsien lisäksi päätyi hieman Daimin makua muistuttavat, kinuskiset suklaafudget. Käytin näihin helppoa suklaafudgeohjetta, johon tarvitaan minimissään vain kahta ainetta, nimittäin kondensoitua maitoa ja suklaata. Fudgen tekeminen on ihanan helppoa, kun siihen ei tarvitse lämpömittareita, vaan nuo aineet vain lämmitetään kattilassa ja sulanut seos kaadetaan vuokaan jähmettymään. Toki laitoin näihin muitakin aineita, mutta helpoimmillaan onnistuu hienosti myös vain noita kahta ainetta käyttäen.


Daimin maku sain murustelemalla itsetehdystä krokantista tehtyä rouhittua praliinia suoraan suklaan joukkoon sekä pinnalle. Fudgen sisällä olevat palat sulivat melko pehmeiksi, mutta nuo päälle ripotellut olivat jotain rapean, tahmean ja sitkeän välimaastosta. Päälle olisi voinut vaikka ripotella enemmänkin rouhetta ja vastaavasti jättää hieman vähemmän suoraan suklaamassan joukkoon sekoitettavaksi. Ja korjatkaa ihmeessä, jos krokantti- ja praliini-termit viittaavatkin johonkin muuhun, kuin mitä olen luullut. Eli tuo krokantti on omissa puheissani paahdetusta sokerista tehty rapea levy, jossa on mantelia joukossa. Praliinilla tarkoitan tuosta krokantista leikattua sokeri-mantelirouhetta...

Maistelin reunapaloja ja olivat mielestäni tosi hyviä. Eivät aivan niin Daimin makuisia kuin aiemmin testaamani Daim-suklaafudget, mutta eipä se ainakaan itseäni haitannut, vaan näitä olisi uponnut vaikka kuinka paljon enemmänkin. Hyvä vain, että "pääsin näistä eroon", etteivät kertyneet omalle vyötärölle ;) Toivottavasti namit maistuivat myös muille yhtälailla :)


Tein neliöiden lisäksi muutaman fudgen myös silikonisella sydänmuotillani. Sain siitä 15 sydämen mallista suklaafudgea. Tuli kivasti erilainen lopputulos, vaikkakin olivat hieman työläämpiä tehdä kuin vain levystä leikkaamalla saadut. Loppumassan siis hyydytin n. 20 x 20 cm vuoassa ja leikkelin jähmettyneestä levystä suunnilleen neliönmallisia paloja.



Suklaafudge praliinilla

Koosta riippuen n. 60-90 palaa

Fudge-massaan:
200 g tummaa 50% suklaata
250 g maitosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
25 g voita
n. 1/4 tl suolaa

Lisäksi:
 n. 180 g krokanttia rouhittuna 

Ohje: 
Tee ensin krokantti valmiiksi. Kun se on jäähtynyt, pilko siitä tarvittava määrä hieman pienemmiksi paloiksi.

Pilko kattilaan suklaat sekä voi, kaada joukkoon kondensoitu maito ja suola. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ja voi ovat kokonaan sulaneet. Sekoita joukkoon melkein kaikki hienoksi rouhittu krokantti, jätä osa koristeeksi. 

Levitä suklaamassa leivinpaperilla vuorattuun n. 20 x 25 cm vuokaan. Voit käyttää halutessasi myös erikokoista vuokaa. Tällöin fudgesta tulee vain hieman ohuempia/paksumpia paloja vuoan koosta riippuen. 

Levitä pinnalle vielä loput krokanttirouheesta. Painele se kevyesti pintaan kiinni. Laita vuoka jääkaappiin n. 2 tunniksi jähmettymään. Leikkaa jähmettynyt fudgelevy haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vinkki:
* Itse tein myös sydämenmallisia suklaaherkkuja silikonisessa vuoassa. Ripottelin muotin pohjalle ensin hieman rouhittua krokanttia. Lusikoin rouheen päälle juuri sulatettua suklaamassaa sen verran, että muotin kolo täyttyi. Kun massa oli hieman jäähtynyt, painelin kevyesti pinnan (=tulevan pohjan) tasaiseksi. Aikalailla samaan tyyliin kuin suklaafudgetikkarienkin kohdalla.

* Voit käyttää itsetehdyn krokantin sijasta myös kaupan valmiita Daim-patukoita rouhittuna.


8 kommenttia:

  1. Daim on ehkä kaikkein parasta suklaata mitä tiedän, ja fudge on myös ihanaa. Daimimaisen suklaafudgen pitää siis olla ihan taivaallista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi hyvää ja myös astetta helpompi Daim-suklaafudge (http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/02/helppo-daim-suklaafudge.html) oli aivan mielettömän hyvää. Daim on niin parasta, että siitä ei varmaan voi saada mitään huonoa aikaiseksi. Koska pidät Daimista, kannattaa ihmeessä kokeilla ainakin tuota hitusen helpompaa Daim-suklaafudgea, nams!! :D

      Poista
  2. Tykkään sun blogista tosi paljon! Oon ettinyt kondensoitua maito kaikkialta, mutta mistään en tunnu sitä löytävän. Mistä sitä saa ostettua kohtuu hintaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cid tuossa alempana ehtisikin jo vastaamaan. Eli S- ja K-ryhmän kaupoista löytyy ainakin. Tölkkien paikka vähän vaihtelee kaupoittain, joskus niitä on löytynyt erikoistuotteiden (mm. maidottomien tuotteidenkin vierestä), mutta melko usein on säilykkeiden lähellä. Voit vaikka googlettaa "kondensoitu maito", niin näet millaisia tölkkejä lähdet etsimään :) Cidin vastauksesta löytyykin kaikki muu oleellinen tieto :D

      Poista
  3. Kondensoitua maitoa löytyy kyllä nykyään aika monesta ruokakaupasta, ihan S-Marketeista ja K-kaupoista. Löytyy yleensä säilyke- tai leivontahyllyltä, pienissä n. 10cm korkeissa pyöreissä säilykepurkeissa. Tekstit purkissa ovat yleensä venäjäksi, mutta niissä on myös suomenkielinen tarra, jossa aineluettelo. Kannattaa katsoa tarkkaan purkista, ettei vahingossa osta jo valmiiksi karamellisoitua (=keitettyä) kondensoitua maitoa, jos tarvitsee sen keittämättömänä esimerkiksi tätä ohjetta varten.

    - Cid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cid, kun ehdit vastaamaan minun puolestani :)

      Poista
  4. Tein näitä herkkuja muutama viikko sitten töihin ja katosivat kyllä kahvipöydästä aikamoisella vauhdilla parempiin suihin. Tosin käytin krokantin sijaan rouhittuja pistaasipähkinöitä ja kuivattuja karpaloita.
    - Cid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Cid :) Tuo suklaafudgepohja on ihan huippuhyvä. Siihen voi sujauttaa melkein mitä vaan sekaan, niin lopputulos on aina herkullinen. Pistaasipähkinät ja karpalot kuullostavat huippuhyviltä, nams! :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...