perjantai 31. lokakuuta 2014

Muumio- ja sormimuffinit Halloweeniin


Virallinen Halloween-päivä on tänään perjantaina 31.10. Sen kunniaksi tässä vielä yksi, tai itseasiassa kaksi teemaan sopivaa ideaa, jotka ehtii toteuttaa vielä tänään. 

Halloween-leivonnaisia on aika kiva tehdä. Niiden koristelussa voi hullutella tavallista enemmän eikä ole niin tarkkaa miten joku koriste sattuu mihinkin sujahtamaan. Innostuin hämähäkkimuffinien jälkeen kokeilemaan paria muutakin erilaista koristeluvaihtoehtoa; muumioita ja verisiä sormenpäitä. Eipä tullut kovin siistiä jälkeä, mutta eipä näissä tarvitse ollakaan :)


Muumioiden tekeminen alkoi sujua vasta kun olin koristelussa loppusuoralla. Ensimmäisissä versioissa muumion liinat olivat liian lyhyitä ja niiden nätisti saaminen oli hankalaa. Parin viimeisen muffinin kohdalla leikkasin suiruista yhtä pitkiä mitä muffinin halkaisija oli ja sen jälkeen alkoi sujua selvästi paremmin.


Koristelin muffinit edellisenä iltana ja annoin niiden olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Valkosuklaamassasta tehdyt sormet keräsivät jääkaapissa melkoisesti kosteutta ja olivat ihan hikipisaroilla. Aluksi pelästyin ja harmittelin tuota, mutta lopulta huomasin, että sormistahan tuli paljon pelottavamman näköiset! Ainakin omaan silmääni vesipisarat muistuttavat pieniä syyliä, hyih!


Muffinit tein liki saman suklaapohjaohjeen mukaan, kuin hämähäkkimuffinitkin. Noissa hämisversioissa maitotuotteena taikinassa oli piimä. Tällä kertaa jääkaapissani oli jäljellä loppupurkki ranskankermaa ja mielikuvitukseni ei riittänyt sen käytön suhteen kovinkaan pitkälle. Sain siitä hyvän syyn tehdä samaisen hämähäkkimuffineissa käytetyn taikinan uudestaan, tällä kertaa ranskankermalla. Ero oli hiuksenhieno, mutta tämä ranskankermallinen versio voitti mielestäni piimäversion mehevyydellään. Osaan muffineista lisäsin vielä mansikkahillosydämen paiston jälkeen. Voih, kyllä tykkäsin! Erityisesti sormiversiot olivat maun puolesta ihania; kermavaahto hillonokareella kruunasi muffinin. Muumioversiot olivat meheviä nekin, päällä oleva valkosuklaamassa toi lisämakeutta muuten hennon suklaiseen pohjaan. 


Halloweenin suklaamuffinit kahdella eri tavalla koristeluina

n. 12-13 kpl

Muffinin aineet:
75 g voita
30 g tummaa suklaata sulatettuna
0.75 dl rypsiöljyä
1 1/3 dl vettä
1 dl ranskankermaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3.5 dl vehnäjauhoja
2/3 dl (=4.5 rkl) tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
1/3 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
Muumiomuffinit:
muumioliinat valkosuklaamassaa (valkosuklaamassaan kannattaa varata valkosuklaata n. 75g) 
syötäviä silmiä

TAI

Sormimuffinit (kermapäällinen riittää n. 12 muffiniin):
mansikkahilloa
1.5 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
 1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
valkosuklaamassaa
puolikkaita pähkinöitä/mantelilastuja tms. 

Ohje:
Tee muffinit. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi nesteiden joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. 

Lusikoi taikina muffinipellin koloissa oleviin muffinivuokiin. Muffinit kohoavat kypsyessään melko paljon, joten täytä n. 3/4. Paista 200 asteessa n. 14-16 minuuttia, kun keskelle muffinia tökättyyn tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna muffinien jäähtyä pari minuuttia ja poista ne sen jälkeen pelliltä vaikka lautaselle. Anna jäähtyä vielä n. 15 minuuttia ja peitä muffinit kelmulla. Jäähdytä kokonaan. 

Kun muffinit on jäähtyneet koristele ne haluamallasi tavalla. 

Muumiomuffinit  



Leikkaa ohueksi kaulitusta massasta (esim. valkosuklaamassasta) n. 1 cm levyisiä pätkiä, jotka ovat pituudeltaan suunnilleen muffinin levyisiä. Nosta leikkaamasi suirut muffinin päälle muumioliinojen näköisesti hieman limittäin toisiinsa nähden, mutta melkolailla samaan suuntaan kaikki. Jätä silmien kohdalle pieni aukko, jossa suiruja ei ole. Lisää silmät peittämättömiin kohtiin.

Vinkki:

* Syötäviä silmiä löytyy esim. leivontatarvikeliikkeistä, mutta ne voi muotoilla myös esim. valkosuklaamassasta ja mustasta marsipaanista tms.. (-> Pyörittele valkosuklaamassasta pieniä palloja. Pyörittele marsipaanista vielä pienempiä palloja ja kiinnitä valkoisten pallojen keskelle.)

* Jos muffinit ovat paistuneet keskeltä reunoja korkeammiksi, kannattaa muumioita tehdessä tasoittaa muffinin pinta ennen liinojen lisäystä.


Sormimuffinit



Lisäsin muffinin keskelle pienen mansikkahillosydämen ennen koristelua , mutta sen voi halutessaan jättää poiskin. Kaivoin siis pikkulusikalla vähän muffinin keskeltä pois ja lusikoin kolon täyteen hilloa. (Alla huonolaatuista kuvaa. Voi nyyh, kun keinovalossa tulee ihmeen sävyisiä ja pimeitä kuvia..).



Lisää sormimuffineihin mansikkasydämen päälle kerma-tuorejuustokerros.Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös notkistettu tuorejuusto ja sokerit. Levitä muffinin pinnalle.

Sormet saa tehtyä helposti sormet-keksipellillä. Käytin samaa peltiä testatessani sormien tekemistä sitruuna-kahvikakun yhteydessä. Samaisesta postauksesta voi katsella muitakin vinkkejä sormien tekemiseen, mutta tässä lyhyesti pellin käyttö. Painele pieni pala valkosuklaamassaa keskipellin koloihin. Palan koko riippuu siitä, kuinka pitkän sormen teet. Poista sormenpalat pellin koloista. Sivele tippa mansikkahilloa kynnen kohdalle. Paina kevyesti pähkinän puolikas tai mantelilastu kynneksi. Dippaa sormen toinen pää (ei kynsiosa) mansikkahilloon ja asettele muffinin päälle. Tiputtele vielä hieman hilloa kermaan sormen viereen vereksi.

Vinkit:
* Varo paistamasta muffineita liian kauaa, jotta ne eivät suotta kuivu. Ne kypsyvät vielä uunista ottamisen jälkeen hieman. Muffinit ovat kypsiä, kun ovat nousseet keskeltä koholle, eikä muffiniin tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Tikkuun saattaa kuitenkin tarttua kypsää taikinamurua. Lisäksi muffinin keskusta on vielä raa'ahkon oloinen eli inasen taikinamaista massaa saattaa olla muffinin pinnalla. Suoraan pinnasta ei siis pysty päättelemään kypsyyttä, joten tarkista se tikulla. 

* Sormiin käytettävään valkosuklaamassaan kannattaa valkosuklaata varata n. 75 g.




HAUSKAA HALLOWEENIA!

2 kommenttia:

  1. Upeita! Yhdessä kirjassa näin muumiomuffinsseja ja vähän tekisi mieli kokeilla. Meillä tosin ei halloweenia juhlita tällä kertaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! :) Onneksi näitä voi tehdä ilman pirskeitäkin :) Meilläkään ei mitään kummempia Halloween -juhlia ollut, mitä nyt näillä herkuteltiin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...